Read on Twitter
kävin lukemassa keskustelua feminismin murroksesta, cancel-kulttuurista ja sisäisestä keskustelusta/sen puuttumisesta ja uuvuin niin että haluisin takas nukkumaan
en näe tässä ite oikeestaan muuta erimielisyyttä kuin että toisten mielestä pitää olla aina asiallinen ja toisten ei
en näe tässä ite oikeestaan muuta erimielisyyttä kuin että toisten mielestä pitää olla aina asiallinen ja toisten ei
tää on se sama tone policing -keskustelu uusissa kääreissä, ei oikeen mitään uutta
mutta siinähän puhutaan, eipä se toisto ketään haittaa. enemmän haittaa se jatkuvasti feminismin metakeskustelun yhteydessä toistettava narratiivi: "Tästä vaietaan." "Moni ei uskalla puhua." "Tätä ei saisi sanoa."
pelkästään sen keskustelun olemassaolo, jossa sä sanot TÄSTÄ EI SAA PUHUA ja sulle vastataan, todistaa sen, että kyllä saa ja sitä keskustelua käydään koko ajan.
tää keskustelu ja erimielisyydet ei myöskään ole merkki siitä että feminismi on jotenkin pilalla tai huonompaa, vaan siitä, että liike on moniääninen ja pyrkii korjaamaan itseään.
ihmisenä, joka eri syistä jatkuvasti kyseenalaistaa omaa kokemustaan, mua jäi hämmentämään millä itsevarmuudella tehdään omasta kokemuksesta yleistä totuutta, johon ei ole poikkeuksia. sun kokemus voi olla totta sinällään, mutta voi myös olla, ettei se kuvaa muiden todellisuutta.
